PMDD - it is what it is

Olen kirjoittanut aiheesta PMDD edellisessä blogissani täällä ja täällä. Tuo ensimmäinen postaus tästä aiheesta on varmaan ollut koko bloggausaikani luetuimpia, ellei jopa luetuin kirjoitus. Selkeästi PMDD on vaiva, johon me siitä kärsivät yritämme epätoivoisesti löytää helpotusta tai parantavaa hoitoa....mutta valitettavasti, kuten usein hormonaalisissa/psykiatrisissa häiriöissä, ei mikään ole yksinkertaista. Jos joku avun saakin jostain hoitokeinosta, se voi toiselle olla täysin hyödytön, tai pahimmassa tapauksessa aiheuttaa ikäviä sivuvaikutuksia.

PMDD on siis pikkusisarensa PMS:n karmeampi versio; tuon ylempänä olevan linkin kautta voi jotain osviittaa tästä oireyhtymästä saada. Omalla kohdallani PMDD yleensä tarkoittaa sitä, että kaksi viikkoa ennen odotettavissa olevaa kuukautisten alkamispäivää mieliala romahtaa. Jos en ole varautunut tähän, eli en ole muistanut vetää seinäkalenteriini kirkkaalla yliviivaustussilla tuota kahden viikon jaksoa räikeästi näkyville, saatan pahimmassa tapauksessa sanoa tai tehdä jotain, mitä "normaali" minä ei sanoisi tai tekisi. En nyt ihan vuokrarahojani tuhlaa lentolippuihin, enkä tee itselleni mitään harmillista - mutta esimerkkinä voisi olla vaikka aivan hullun tunnepitoinen reaktio johonkin asiaan, jonka tavallisesti ohittaisin olan kohautuksella. Ja kyllä, olen elämäni aikana pari kertaa jopa jälkeenpäin miettinyt, lähdinkö jostain työpaikasta kenties juuri noiden "kauhuviikkojen" aikana ja/tai oliko PMDD:llä tekemistä päätösteni kanssa. Ajoittain tällainen voi olla pelottavaakin - apua, mitä oikein sanoin/tein/päätin! Parisuhderintamalla olen myös kerran jos muutaman reagoinut joihinkin asioihin selkeästi (jälkikäteen katsottuna) ylilyönnillä, joka melkein lopetti koko parisuhteen. Oireisiini kuuluu tuon kahden viikon aikana myös sellainen surun tunne, jota en osaa edes oikein kuvailla - mutta olettaisin, että kun ihmisellä on vaikea tai keskivaikea masennus, olotila on varmaan juuri tuollainen. En todellakaan tiedä mitä tekisin, jos PMDD olisikin yhtäkkiä jatkuva olotila. Toivon, että ymmärtäisin hakea apua. 

jul11a.jpg

Mitä sitten teen tällä hetkellä selvitäkseni? Pakko myöntää, että olen jokseenkin luovuttanut sen ajatuksen kanssa, että jostain löytäisin ns. täsmälääkkeen tai -hoidon. Jos itse saisin valita ja minulla olisi siihen taloudelliset mahdollisuudet, hakeutuisin varmaan leikkaukseen, jossa minulta poistettaisiin sekä kohtu että munasarjat. Olen kuitenkin jo 50-vuotias, ja vaikka tuo leikkaus toki radikaali onkin, niin mielestäni tiedän riskit ja olisin valmis tässä iässä jo luopumaan näistä värkeistä :) Käytännössä kuitenkin yritän vain elää tämän asian kanssa; ajoittain innostun elämään "paremmin" eli pidän huolta siitä, että ruokavalioni on kunnossa ja saan tarpeeksi unta ja liikuntaa. En ole koskaan ollut vitamiini-ihmisiä, mutta olen viime vuosina yrittänyt vähän lisäillä B6-vitamiinia, ja ihan viime aikoina myös kalsiumia ja magnesiumia. Liika sokeri ja huonot hiilarit eivät oireita ainakaan auta, joten siinäkin yritän parhaani - mutten toki aina onnistu. Joskus ei yksinkertaisesti jaksakaan tsempata....ja valitettavasti noiden menkkoja edeltävien parin viikon aikana ei harkintakyky aina ole parhaimmillaan, kuten tuli todettua. Kaiken lisäksi itselläni on viime vuosien aikana lisääntynyt myös sellainen oireilu, että vaikka menkkojen alettua tulee pieni helpotus, mieliala notkahtaa taas jossain vaiheessa kuukautisia, viimeistään siinä vaiheessa kun menkat ovat loppumaisillaan. Serotoniinin taso heittelee tästä hormoniherkkyydestä johtuen niin arvaamattomasti, että aina ei kalenterikaan auta vaikka kuinka on viikot merkitty pinkiksi.

Olen omalla kohdallani siis vain tavallaan tyytynyt kohtalooni, ja yritän hillitä hurjaa PMDD-luontoani, jos vain voin. Yritän pahimman vaiheen ollessa päällä muistuttaa itseäni siitä, että tämä on ohimenevää - annan itselleni luvan itkeä älyttömistä syistä, ja laahustan menemään tietäen, että muutaman päivän kuluttua taas helpottaa. Yritän olla tekemättä tärkeitä päätöksiä PMDD:n ollessa kimpussa (vaikka luoja tietää miten juuri silloin tuntuu, että ON PAKKO nyt tehdä päätös A tai B), ja joskus onnistun jopa nauramaan itselleni, koska tiedän, että viikon päästä katson tilannetta aivan toisesta näkökulmasta. 

Juuri nyt on kuitenkin edessä ainakin muutama päivä normaalia oloa ja aurinko paistaa, joten fiilis on hyvä! 

Lisää aiheesta täällä, täällä ja täällä. 

 

Kokeilussa Ketogeeninen Ruokavalio

Heti alkuun sanottakoon, etten ole mikään dieettifanaatikko. Nuorempana, ja eritoten jenkeissä asuessani kävin läpi jos jonkinlaista paastoa ja dieettiä; yleensä nämäkin olivat kuitenkin väliaikainen alkupyrähdys, jolla toivoin saavani ruokatottumukseni takaisin ruotuun tai terveemmälle pohjalle. Tosin sitruunapaastoa ei hyvällä tahdollakaan kai voi sanoa terveelliseksi; en vieläkään ymmärrä miksi uskoin sen olevan millään tapaa hyväksi...noh, paitsi muutaman kilon pikaiseen pudotukseen ja näin motivoimaan parempaan painonhallintaan. Ainoa ruokavalio, jonka muistan sopineen minulle itselleni täydellisesti, oli tuolloin Ameriikan vuosina South Beach Diet. Siinä oli muistaakseni samantapainen alkujakso kuin Atkinsin dieetissäkin, mutta eroja oli makroissa eli siinä, miten paljon hiilihydraatteja, rasvaa ja proteiineja tuli syödä. 

Viimeisten kahden vuoden aikana olen aika lailla päästänyt itseni hunningolle sekä liikunnan, että ruokavalion suhteen, näin ainakin itsestäni tuntuu. Olen liikkunut satunnaisen epäsäännöllisesti ja vaikka yleensä pyrinkin siihen, että viikossa on yksi herkkupäivä, on tämä herkkupäivä viikko toisensa jälkeen venähtänyt "pitkäksi viikonlopuksi", eli perjantaista sunnuntaihin on suuhun livahtanut irtokarkkeja, leivonnaisia (ah, heikkouteni Dallaspulla) ja jäätelöä. Ja jos minä syön vaikkapa jäätelöä, sen on oltava kunnon annos eli kokonainen Ben&Jerry's jäätelökuppi, siis se isoin. Taisi olla viime viikon sunnuntai kun aamupalan lisäksi päiväni ateriat koostuivat pussillisesta perunalastuja, donitsista ja juurikin Ben&Jerry's Strawberry Cheesecake- jäätelöstä. Tuli niin huono olo jälkikäteen, että seuraavana päivänäkin oli suoranainen krapula, hah! Aloin miettimään, miten saisin vähän tolkkua tähän ruokavalioon - minullahan on tosi rankat PMS-oireet (PMDD), nivelrikon vuoksi aika järkyttäviä niska- ja päänsärkyjä usein, unettomuutta, selittämättömiä vatsakipuja ja -ongelmia....mitä näitä nyt onkaan. Järjetön hillarimättö ja binge-tyyppinen herkuttelu ei voi olla hyväksi millekään näistä ongelmista, eikä liene muutenkaan yleisesti verensokerin heittely ihmiselle. Jostain minulle sattui sitten silmään Ketogeeninen ruokavalio ja luin siitä roppakaupalla tietoa parin viime viikon aikana. Uskaltaisinko kokeilla?

 Ketogeeninen ruokapyramidi

Ketogeeninen ruokapyramidi

Ketogeenisesta ruokavaliosta voi lukea vaikkapa täältä ja täältä.  Huom! En tässä "suosittele" tätä ruokavaliota kenellekään; laitan linkit vain tiedon vuoksi koska tässä aiheesta höpisen :) Tämä ruokavalio on siis tyyppiä alhaiset hiilarit, jonkin verran proteiineja ja paljon rasvaa - mutta tietysti terveellisiä rasvoja enimmäkseen ainakin itse suosisin, eli kalaa, avokadoja, oliiviöljyä, pähkinöitä pienessä määrin jne. En ole itsekään aivan vakuuttunut asiasta vielä; olen tässä pari päivää tuunannut ruokavaliotani tähän suuntaan ja tänään ensimmäistä kertaa käytin Ketostixeja tarkistaakseni etten ole/olenko ketoosissa (en ole). Minulla oli eilen aika huono olo, johtuen ehkä siitä, että ruokailuväli venähti tosi pitkäksi enkä ollut hoksannut ottaa mitään mineraaleja runsaan veden juonnin lisäksi. Parin päivän jälkeen olen huomannut sen, että nälkä on kadonnut melkein täysin, joten eilinen hurahti vähillä eväillä puolivahingossa. Tokihan se ottaa vähän aikaa, että kroppa tottuu ottamaan energian rasvasta hiilareiden sijaan, katson nyt siis muutaman päivän millainen olo tästä seuraa ja/tai onko meikäläisen juttu ollenkaan. Pakkohan ei ole ketoosiin asti mennä, hiilihydraatteja voi toki syödä maltillisemmin kuitekaan pudottamatta niitä aivan 20 grammaan per päivä, kuten tässä Ketogeenisen ruokavalion induktiovaiheessa (7-14 pv) neuvotaan tehtäväksi. 

En aio tästä mitään ruokapäiväkirjaa tehdä, mutta kirjoitan jossain vaiheessa miten tämä sopii tai ei sovi minulle. Tänään kävin hakemassa apteekista kalsiumia ja magnesiumia, ja jääkaapissa on varalta kalsiumilla & suoloilla terästettyä vissyä. Salilla en olekaan tällä viikolla käynyt, ainoa liikunta on ollut rento kävely - ehkä viikonlopun aikana uskallan vähän joogaa lisätä, ja ensi viikolla sitten toivon mukaan vähän paremmalla energialla takaisin salille. Jatkoa seuraa!

Keto3.jpg

 

 

 

Kalifornian mies - osa 1

Jos tarkkoja ollaan, kaikki alkoi jo ollessani 13-14 -vuotias. Tuolloin innostuin kansainvälisestä kirjeenvaihdosta, ja haalin itselleni kirjeystäviä ympäri maailman. Oli Christine Kanadasta, Zaleha Singaporesta, Michael Saksasta ja lukematon määrä ikäisiäni tyttöjä ympäri Suomea. Melkein joka päivä koulusta kotiin tullessani löysin pihaporttimme laidassa olleesta vihreästä postilaatikosta kirjeen tai kortin, ja joka kerta se tuntui yhtä jännittävältä. Hypistelin kirjekuoria käsissäni, katselin muiden maiden postimerkkejä - ja leimoja innoissani, ja kirjeitä lukiessani kuvittelin itseni minne milloinkin kulloisenkin kirjeystävän kertoessa omasta arjestaan kotimaassaan. Voi noita ihania kuvioituja kirjepapereita ja -kuoria, joita vielä tuolloin oli käytössä! Vanhempani ostivat minulle syntymäpäivälahjaksi oikean mustepullon ja -kynän; muistan vieläkin elävästi, miten kirjoitin jotkut kirjeeni oikealla musteella ja miten erityiseltä se tuntuikaan! Yksi suomalaisista kirjeystävistäni on nykyään Facebook-kaverini; yhteys on kestänyt siis yli 35 vuotta!

Viitisen vuotta sitten olin työttömänä vajaan kahden vuoden ajan, ja tylsistyneenä olotilaani yritin keksiä jotain muutakin tekemistä, kuin lenkkeily ja salilla käynti. Muistin nuoruuden harrastukseni ja kas, löysinkin netistä pari sivustoa jonne laitoin oman kirjeenvaihtoilmoitukseni. Ilokseni huomasin, että ihmiset nykyäänkin vielä jossain määrin harrastavat vanhanaikaista, oikean postin kautta tapahtuvaa kirjeenvaihtoa sähköpostien ja tekstiviestien olemassa olosta huolimatta! Eipä siis muuta kuin kirjoittelemaan! Jokseenkin vahingossa löysin myös tieni nettisivustolle, jonka tajusin olevan tarkoitettu amerikkalaisten vankien kirjeenvaihtoilmoituksille - olin muutamaa vuotta aikaisemmin nähnyt TV:sta jonkun dokumentin, jossa tätä aihetta sivuttiin: oli kuulemma olemassa naisia, jotka kirjoittavat vangeille toiveenaan löytää romanttinen yhteys vankilassa oleviin miehiin. Muistan katsoneeni kyseistä dokumenttia, ja miettineeni että mitä helvettiä - mikä ihmisiä oikein vaivaa?! Koko kuviossa ei ollut päätä eikä häntää; miksi kukaan tarkoituksella etsisi rakkautta vankilasta? Kun nyt muutama vuosi myöhemmin törmäsin nettisivustoon, jossa näitä ilmoituksia sitten oli, päätin kuitenkin rohkeasti kirjoittaa myös jollekin tällaiselle henkilölle; en missään nimessä romanssi mielessäni, vaan ajankuluksi sekä itselleni, että ihmiselle, jolla todennäköisesti ei paljoa muuta tekemistä olisikaan. Nuoruuteni harrastus lähti siis käyntiin taas kypsällä iällä, tällä kertaa sekä tavallisten muiden maiden kansalaisten kanssa, mutta myös uutena kokemuksena parin, kolmen vankilassa istuvan ihmisen ryydittämänä.

Aug11b-2.jpg

Heti alkuun sain kokea, että kirjeenvaihto vankilassa olevan ihmisen kanssa on aika lailla intensiivisempää -ja heti alusta saakka- kuin "tavallisen" ihmisen kanssa. Tätä on vaikea pukea sanoiksi, mutta ehkä tyyppi joka istuu sellissään mahdollisesti jopa 23 tuntia vuorokaudessa, olosuhteista riippuen, paneutuu kirjoittamiseen niin eri lähtökohdista, että se paistaa heti läpi kirjeissä. Kirjeisiin tulee vastaus viipymättä; usein henkilö kirjoittaa uuden kirjeen jo ennen kuin on saanut vastaustakaan edelliseen kirjeeseensä - tutustuminen ja ns. syvempiin vesiin meno tapahtuu joskus luonnottomankin nopeasti. Sanon tämän kokemuksesta, sillä muiden kirjeystävieni lisäksi olen aikanani kirjoitellut 4-5 vankilassa olevan ihmisen kanssa ja se kokemus vain on aivan erilainen. Entisessä blogissani kirjoitinkin miespuolisesta kirjeystävästäni, jonka kanssa tulin parissa kuukaudessa tosi "läheiseksi" ja tuli jopa tunne, että olin rakastumassa - näin jälkeenpäin tuo kokemus jopa hävettää. Mies paljastui valehtelijaksi ja lopetin kirjoittelun lyhyeen, ja koko kokemus kesti kaikkinensa vain puolisen vuotta, jos sitäkään. Hah! Kun olin lopettanut hänen kanssaan kirjoittelun, vannoin, että kukaan kirjeystävistäni ei vastedes ylittäisi sitä platonisen ystävyyden rajaa. Minulla oli kuitenkin vielä monta kirjeystävää, joista pari oli vankilassa, enkä halunnut yhden ikävän kokemuksen takia lopettaa yhteydenpitoa ihmisiin, joiden kanssa kirjoittelu oli vilpittömästi hauskaa ilman mitään rakkaushöpinöitä. 

Ja mitä sitten tapahtuikaan?  Palaan tähän kakkososassa - sitä ennen haluan postailla vähän ketogeenisestä ruokavaliosta, PMDD:sta sekä siitä, miten 50-vuotiaanakin voi vielä oppia itsestään, kun oikein kunnolla mokailee, hah!

 

Viikon fiilikset

Toista viikkoa kotosalla - mikä fiilis? Ehkä tässä vähän hullu on, mutta en ole suostunut vielä pahemmin stressaamaan tulevasta. Vuokrarahat on kuitenkin sukanvarressa seuraavan parin kuukauden ajalle, ja jostain syystä jaksan uskoa, että asiat lutviutuvat lopulta juuri niinkuin pitääkin. 

Kesäsää on ollut mielestäni mitä parhain; luonto on vehreänä ja vaikka tänään puhaltelikin melkoisen viileä tuuli, olen nauttinut täysin siemauksin siitä että voin lähteä kelloon katsomatta lenkille lähimetsiin ja -rannoille. Jos valkoposkihanhia ei oteta huomioon (=fear factor), niin ihan parasta on saada olla ulkona luonnon keskellä. Myös kuntosalille olen löytänyt tieni pitkästä aikaa; jopa spinning-pyörän selkään olen itseni roudannut. Sisäpyöräily on edelleen laji, joka saa minut hetkessä hyvälle tuulelle.

Junecoll.jpg

Työpaikkailmoituksia olen toki katsellut joka päivä; elämän realiteettihan nyt kuitenkin on se, että vuokra täytyy maksaa ja syödäkin pitäisi. Nyt kun sukanvarressa olevat pienet säästöni menevät vuokriin, loppuvuodeksi suunniteltu Kalifornia-miehen luona vierailu siirtynee valitettavasti ensi vuoden puolelle....ellen nyt sitten sattuisi löytämään uutta työpaikkaa vielä heinäkuun aikana!

Seuraava postaus pitäisikin varmaan viimein olla tarina tästä oudosta kaukosuhteestani, johan sitä on muutamaan otteeseen tullut suunniteltua! Nythän sitä aikaa on blogiin taas kirjoitella, joten ei enää tekosyitä!

Mukavaa Juhannusta!

Burning woman

Lucy H. Pearce on otsikossa mainitun kirjan takana. Huvittavaa kyllä, en ole mainittua teosta (vielä) lukenut, mutta tänään kirjaa mainostava ja kuvaava kappaleen pätkä palasi mieleeni. En todellakaan tarkoita, että kokisin itseni tuollaiseksi rajoja rikkovaksi, rohkeaksi naiseksi, vaikka sellaiseksi olisi varmasti hyvä pyrkiä - mutta tässä omassa, pienessä maailmassani teen joskus päätöksiä, jotka saattavat tuntua muista kyseenalaisille....ja ehkä tänään tuo Lucyn kirjoittama pätkä ilmestyi mieleeni, koska olen tehnyt taas itselleni ison päätöksen ja se aiheuttaa epävarmuutta tulevasta.

Miksi olen tällainen kuin olen, miksi minulla ei ole sietokykyä tietyille asioille vaan lähden hankalista tilanteista pois, jos koen etten voi tilannetta muuttaa? Itsepäisesti mietin, että sen on oltava hyvä asia...mutta pelottavaahan se on kuitenkin, ja vähän riskaabelia. Viime kirjoituksessa mainitsin, että sain uuden työpaikan - nyt, kuukauden tuossa työssä oltuani, tein päätöksen lähteä koeajalla pois. En pysty olemaan työssä, jossa on vallalla negatiivinen tunnelma ja päivittäinen sanahelinä on pelkkää työnantajan parjausta. Minua ihmetyttää suuresti, miten jotkut ihmiset itse jäävät työhön, joka ilmiselvästi tekee heidät -ja suurella todennäköisyydellä tuon valituksen myötä myös läheiset kollegat- onnettomaksi. Kun tulet uutena ihmisenä taloon, et myöskään (mielestäni) voi heti alkaa määräilemään toisten työskentelytapaa....vaikka myönnettäköön, että ehdin kyllä mainita jatkuvasta negatiivisuudesta ja siitä, miten uskon sen vain kasvattavan huonoa oloa ja lisäävän negatiivisuutta. Loppupeleissä kuitenkin hyvin pian ymmärsin, että tämä paikka nyt vain on tällainen...ja se tarkoitti sitä, ettei se ole minun paikkani. Siispä taas olen ruudussa yksi...ja tulevaisuus on työn suhteen jälleen avoin. Pelottavaa, mutta myös...jännittävää.

Olen arkaillut tämän blogin kanssa jostain oudosta syystä - nämä vaikeudet elämässä joskus lannistavat, ja tulee mieleen, että uskallanko kaikesta henkilökohtaisesta kirjoitellakaan julkisesti. Fakta kuitenkin on, että harva edes tätä blogia lukee - ja jos joku minut tästä tunnistaa jossain vaiheessa, niin so what. Jos haluan olla hiukankaan Burning Woman, niin pelko pois ja rohkeasti tekemään blogista omaani. Life as Zella - it is what it is :)

This is a hymn to the powerful woman. The crazy woman, the mad one, the witch, the hag. The creative woman: the dancer, the poet, the artist. The activist. The sexual woman. The strident woman. The playful trickster. The passionate woman. The wild mother. She who follows her own spirit, who dares to put herself first, who shouts in the face of authority and follows her heart not their god. She who dares to give voice to what is inside her, who shakes things up and burns them down. She who quakes with rage and rolls with laughter, who moans with pleasure and wants more. She for whom every piece of life needs to have the marrow of its bones sucked, who dances naked, and eats with her fingers. She who stamps and says no. She who stands in the doorway and will not let them in. She who opens her legs and dives into her juices with delight. She who dares. She who does what they say cannot be done, must not be done. She who tries and fails. She who does it her way. She who longs to walk topless in the sunshine and dance naked in the moonlight.

It is for her, and all of us, who long to be more like her wherever on the path we may be. We who have sniffed the smoke as she walked past our door one hot summer afternoon and thought, I long to burn, but I mustn’t, I’m too afraid, too old, too young, too busy. I don’t know how. I’d lose my job, my husband would divorce me, my mother would disown me, my friends would laugh.

This is for you, Burning Woman… ARISE!”

20151011_120553_resized.jpg